Original Polar Shiitake

Siitake-kasvisnyytti paperissa

Raaka-aineet:

Ohje:

Pilko kasvikset suurehkoiksi paloiksi ja kaada hieman oliiviöljyä niiden päälle, mausta suolalla ja pippurilla. Leikkaa voipaperista kahdeksan pyöreää noin 30 cm:n palaa. Aseta aina yhtä nyyttiä varten kaksi voipaperia päällekkäin. Tämä sen vuoksi, että nyytti on näin vahvempi eikä pääse rikkoutumaan kypsentämisen aikana. Laita kasvikset paperin keskelle, lisää päälle aurajuustopaloja ja nokare smetanaa. Taivuta paperi puolikuun muotoon. Aloita nyytin sulkeminen paperi-puolikuun toisesta reunasta, siten että teet pieniä taitosvekkejä hyvin kynnellä painaen, edeten toiseen reunaan asti. Näin sauma pysyy tiiviinä. Kostuta papereita hieman juuri ennen grillaamista. Mikäli olet tehnyt nyytit jo valmiiksi jääkaappiin, ne kostuvat siellä eikä niitä tarvitse enää kostuttaa erikseen. Grillaa kasviksia noin 15 min. riippuen siitä kuinka suuria kasvispalat ovat.